Maakunta- ja soteuudistus

Kosketuspintaa SoTe-uudistuksen todellisuuteen

Joku saattaa tietääkin, että olen ammatinvaihtaja. Oikeastaan jo toiseen kertaan, ensimmäisen kerran vaihdoin ammattia jo 18 vuotiaana tehtyäni noin vuoden ajan ravitsemusalan töitä.

Maakuntauudistus ja palkkaharmonisointi

Lehdissä on viime päivinä uutisoitu uusimmasta ongelmasta liittyen sote- ja maakuntauudistukseen. Uudistuksessa valtava määrä sosiaali- ja terveydenhuollon ja muiden alojen työntekijöitä siirtyy lukuisilta kunnilta ja muilta julkisyhteisöitä maakuntien palvelukseen.

Mikä ihmeen perustuslaki - Kehityksen jarrusta päästävä eroon!

Juha Sipilän keskustajohtoinen hallitus on halunnut laittaa Suomen kuntoon, ja ihan bisnesmaailman keinoilla. Kokoomus on taustalla taputtanut karvattomia ja känsättömiä käsiään osakesalkkujensa ja tiliotteidensa takaa, mukanaan lauma sinertäviä torveloita.

Älkää kiihtykö, persut! Sinertävillä torveloilla en tarkoita teitä, tietenkään, vaan niitä hallituksen vapaamatkustajia, joihin kuuluvat Timo Soini, Sampo Terho, Jari Lindström, Pirkko Mattila ja Jussi Niinistö. 

Asiaan. Suomi kuntoon!

Lorottaja muroihin on Siniset!

Juu, ei. Sanon heti alkuun mielipiteeni sotesta. 

Sotea ajetaan läpi ihan väkisin. Sitä on muokattu sen sata kertaa milloin perustuslakiin törmäten ja milloin kansalaisten havahtumisen vuoksi. Lopullista totuutta ei tiedä edes lainsäätäjät. Viimeisimpänä salaa on suunniteltu palkkatasausta, eikä siitä ole kerrottu mitään edes kansanedustajille joiden pitäisi tehdä päätökset sotesta. Voisin väittää ettei edes sotea valmistelevissa elimissä maakunnissakaan tiedetä missä mennään.

Jungner: Jotain on pielessä mutta ei tiedetä mikä?

Monet poliitikot, muut vaikuttajat ja yhteiskunnalliset keskustelijat päätyvät analyyseissään usein toteamaan, että päätöksenteossa ja yhteiskunnan kehittämisessä jokin ei ole kohdillaan. Kyse on siitä, että ei hallita sosiaalisten innovaatioiden kehitysprosessia.

Syntipukki ongelmiin löytyy kuitenkin aina poliittisen vastustajan leiristä, jonka toiminta nähdään muutosvastarinnaksi ja omien etujen härskiksi ajamiseksi tai muuten vaan menneen maailman pönkittämiseksi / markkinaliberaalihörhöilyksi (valitse sopiva).

Harkimon kapinalla on perustuslain tuki

 

Kansanedustaja Hjallis Harkimo (kok) kritisoi (IL:n kolumni 13.4.) voimakkaasti puolueen ryhmäkuria: ”Päätökset tehdään ilman keskustelua, ylhäältä johdettuna, ja siihen osallistuu vain harva. Silti kaikkien ryhmäläisten pitää päätöksiä noudattaa, vaikka ne eivät ole yhdessä tehtyjä. Jos menet poikkiteloin puheenjohtajiston kanssa, on turha haaveilla hyvästä virasta seuraavalla vaalikaudella.”

 

Kapitaatiomaksu on yksilökohtainen arvaus

"Korvauksen pitää ehdottomasti olla yksilökohtainen", kertoo THL:n Timo Seppälä. Se kapitaatiomaksu.
"Henkilökohtainen hinta ottaa huomioon terveyteen ja elämäntilanteeseen liittyvän sairaushistorian", kertoo Seppälä. Mutta sitten Seppälä sanoo, että "sairaskertomuksia ei tässä olla käyttämässä". UusiSuomi

Demokratiaa ja korvatulppia

Twitterissä silmiini osui twitterissä levinnyt iltalehden juttu jonka mukaan sotevaliokunnassa olisi hallituspuolueen edustaja laittanut korvatulpat korviinsa asiantuntijakuulemisen ajaksi. Juttu levisi twitterissä aika vauhdikkaasti ja sitä jakoi eteenpäin mm. SDP:n twittertili ja Sanna Marin.

Hallituksen työvoimapolitiikka vieläkin levällään

Siirtyykö viranomaisten tehtävät yrityksille ja tuleeko aktiivimalli 2? Sotesta puhutaan paljon, mutta maakuntauudistus myllää myös työllisyyspalveluja. Tänään eduskunnassa käsitellään hallituksen esitystä ns. kasvupalvelulaiksi, jossa säädetään muun muassa työvoimapalveluiden eli nykyisten TE-toimistojen tehtävien siirtämisestä tuleville maakunnille. Kuvittelin, että lukemalla lakipaketin saisin vastauksen mielessäni oleviin kysymyksiin työllisyyspalveluiden tulevaisuuteen liittyen.

Kansalaisten pisteytysjärjestelmä

Päivän sote-uutinen pysäyttää hetkeksi miettimään, millaisia hankkeita hallitus on ajanut kaudellaan läpi. Näin äkkiä tulee mieleen aktiivimalli, jolla rankaistaan ja hankaloitetaan jo ennestään tiukassa tilanteessa eläviä työttömiä - pisteyttämällä heidän suorituskykynsä. Kela alkoi seurata ihmisten parisuhteita ja myös korjaamaan kansalaisten tekemiä virhearviota niiden suhteen - lainsäätäjän pyynnöstä. Liikennevalvontakameroiden määrää lisätään sitä mukaa, kun turvallisuus lisääntyy, koska laskutustavoitteisiin on päästävä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä